Astrologiassa haaveilijat ovat usein kaloja
Astrologisten merkkien joukosta löytyy useita stereotypioita. Siinä missä oinaita pidetään usein vahvatahtoisina, kiinnittävät neitsyet stereotyyppisen käsityksen mukaan huomiota pieniinkin yksityiskohtiin ja kaksoset puolestaan ovat sosiaalisia ja tavattoman mielikuvituksellisia. Kaloihin liitetty yleinen stereotypia puolestaan on se, että he ovat ikuisia haaveilijoita, jotka kulkevat paikasta toiseen pää pilvissä.
Kaloja löytyy monipuolisesti eri aloilta
Pitivät stereotypiat kutinsa tai eivät, tunnistavat monet kalat itsensä horoskooppimerkkiinsä liitetystä haaveilijakuvauksesta. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että kalojen elämänvalinnat määräytyisivät automaattisesti astrologisten kuvausten pohjalta laadittujen luonnemääritelmien pohjalta. Vaikka monet kalat päätyvätkin taiteellisille tai luoville aloille esimerkiksi journalisteiksi tai arkkitehdeiksi, löytyy kaloja monelta muultakin alalta. Vaikka välttämättä ei heti uskoisi ainakaan astrologisten kuvausten perusteella, ovat monet kalatkin ajautuneet esimerkiksi yritysmaailmaan, jossa myös kalojen kaltaisille unelmoijille ja visionääreille on oma paikkansa. Tuskin on täysin sattumaa, että niin monet yritysmaailman suurimmista menestyjistä ovatkin kaloja, joista hyvänä esimerkkinä voidaan nostaa esille vaikkapa Applen perustanut Steve Jobs.
Erilaiset työkalut helpottavat yritysmaailmassa navigoimista
Vaikka yritysmaailmassa menestyminen edellyttääkin lankojen pitämistä visusti käsissä samanaikaisesti, ei kalojen tarvitse olla huolissaan. Nykyään on tarjolla monia erilaisia palveluita, jotka helpottavat myös hajamielisten yrittäjien, aloittelevien yrittäjien ja liiketoiminnassa muuten toimivien henkilöiden arkea. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita Lime technologies ja sen tarjoamat monipuoliset ratkaisut eri toimialoille, oli kyseessä sitten tukku, myynti, rakennusala, energia-ala tai vaikkapa kiinteistöala.
Kun pohjalla on toimiva yritysidea ja otolliset olosuhteet, voi yritys kasvaa hyvinkin nopeasti suuriin mittasuhteisiin. Etenkin kun yritystoiminta kasvaa vinhaa vauhtia, on jonkinlainen asiakkuushallintajärjestelmä mitä hyödyllisin työkalu. CRM helpottaa asioiden järjestyksessä pitämistä, joten vaikka kyseessä olisikin työpöytänsä ääreen aika ajoin haaveilemaan jämähtävä kalat, ei se haittaa yritystoimintaa. Lime technologies tarjoaa räätälöityä toimialaosaamista kaikentyyppisille yrityksille ja yrittäjille erilaisten työkalujen ja palveluiden muodossa. Vaikka kaloilla riittääkin usein jo omasta takaa runsaasti mielikuvitusta erilaisten luovien ratkaisujen kehittämiseen, tarjoaa Lime technologies tarvittaessa myös erilaisia koulutuksia, webinaareja ja monipuolisesti inspiraatiota eri toimialoilla sitä kaipaaville yrittäjille ja yritysmaailman toiminnasta kiinnostuneille.
Mistä haaveilustereotypia kumpuaa?
Ei ole selvää, mistä kaloihin niin voimakkaasti kiinnittynyt stereotypia haaveilusta oikein kumpuaa. Monet ovat kuitenkin sitä mieltä, että monet kalat ovat kuitenkin erityisen herkkiä ja aistivat helposti ympäristössään tapahtuvia asioita. Joku saattaa kutsua kaloja hajamielisiksikin, mutta kyse on ennemminkin siitä, että kalojen päässä pyörii niin monenlaisia tunteita, ideoita ja ajatuksia samanaikaisesti. Oli miten oli, voivat kalat kääntää nämä stereotyyppiset piirteet voimavaroikseen omalla alallaan.