Imperiumi.net review of ”The Border”

Better late than never! Imperiumi.net wrote a nice review about our ”The Border” -EP.

 

Crimson Sun osoittautuu melkein puolitoista vuotta matkallaan soittimeeni viettäneellä The Border-EP:llään positiiviseksi yllätykseksi. Kun bändi sivuillaan kutsuu musiikkityyliään moderniksi melodiseksi metalliksi, laulaja on edustavan näköinen nuori nainen, ja mukana tulleessa postikortin kokoisessa flyerissä vielä lukee ”kick-ass female fronted metal”, eivät ennusmerkit ole aivan parhaat mahdolliset. Kymijoen alajuoksun tuotehan kuulostaa tuota pohjaa vasten jonkinlaiselta metalcore-sekoitteiselta löysäranteiselta goottituhnuilulta.

Musiikki on kuitenkin aika omanlaatuistaan, tiukasti soitettua ja toimivaa. Ensimmäinen positiivinen piirre pomppaa esille välittömästi laulaja Sini Seppälän aukaistessa suunsa: kyseessä ei ole farmisarjan tarjaturunen, joita Suomessa riittää tusinoittain, kaikilla takanaan yläasteaikojen kahdeksan laulutuntia ja vankka kolmen vuoden kokemus kirkonkylän kuorossa. Ei, Sinin ääni on matalampi, voimakkaampi, erittäin rock-henkinen ja uskottava. Ääni riittäisi ja sopisi hyvin vaikkapa hardrockiin tai osaavaan perusrockbändiin, ja voimallisena poikkeaa mukavasti oletusarvoisesta suomalaisesta metallisesta naisvokalisoinnista.

Musiikki kokonaisuutena poikkeaa myös oheismateriaalin antamasta ennakkokuvasta, samoin edukseen. Temponvaihtoineen, runsaine melodioineen ja tiukkoine soittoineen se on yllättävän mukavaa kuunneltavaa, vaikkei mihinkään perinteiseen genrekarsinaan oikein istukaan. Kitaran rouhea soundi on väännetty niin nykyaikaisen tiukaksi, että perushevikeppien lihaisan äänen sijasta se on repivyydessään toisinaan kuin yliviritetty moottoripyörä, mutta Crimson Sunin tapauksessa se ei häiritse: toisinaan hyvinkin nopeaksi yltyvä riffittely toimii sen voimin loistavasti. Koskettimien käyttö on pidetty kurissa, eikä musiikkia ole hukutettu mihinkään synteettisen ulinan pallomereen.

Tuotannollisesti The Border on hyvää ja harkittua työtä. Mikään soitin ei huku massaan, jos nyt rumpujen kovin potku saakin hiukan vähemmän huomiota kuin mihin kykyä riittäisi. Tärkeimpänä miksauksen ominaisuutena on kuitenkin se tapa, jolla Sinin voimakas mutta puhdas laulu on istutettu modernin makuiseen soittoon: ääni saa tarvitsemansa ja ansaitsemansa tilan, ja toimii itseään tyylillisesti tiukkaviritteisemmän ja aggressiivisemman soitannan taustaa vasten kontrastina ja melodioiden kantajana. Vaikka bändi itsessäänkin esittäytyy edukseen The Borderin neljällä biisillä, on juuri laulumelodioiden ja genren piirissä poikkeuksellisen naislaulutyylin yhdistäminen uudemmantyylisen metallin kanssa EP:n hurmaavin piirre.

Jos Crimson Sunille saa nöyrästi yhden pienen neuvon antaa, niin pitäkääpä jätkät tiukasti kiinni vokalististanne, ja jatkakaa nimenomaan The Borderin viitoittamalla musiikillisella linjalla. Tämä EP on jo varsin tiukka näyttö osaamisesta ja omasta ideasta, ja on vaikea kuvitella sopivampaa naisääntä vision toteuttamiseen kuin mitä yhtyeellä nyt on riveissään.

The Borderia kuuntelee hyvinkin ihan ilokseen, ja jos Crimson Sun pystyy vielä tästä petraamaan, niin edessä lienee pakkolähtö livekeikalle; sen verran kunnianhimoisesta hyvin toteutetusta musiikista on kyse, että on päästävä kuulemaan pystyykö bändi samaan elävänä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *